Naisosasto

Kirjoita alaotsikko tähän

Naisosasto perustettiin marraskuussa vuonna 1990 Kiikan-Illon entisessä kansakoulussa jonka omistaa Kiikan- Illon pvy. Naisosaston toimintaan on kuulunut kokousten järjestämistä, erilaisten tilaisuuksien tarjoilujen ja muonituksen hoitaminen. 

Naisosasto on osallistunut myös useana vuotena kilpailuihin ja menestyivät todella hyvin voittaen useana vuonna peräkkäin esim. Nurmisen malja -kalustokilpailussa vuosina 1994-2004. Osallistuttu useampana vuonna Jounin-malja kilpailuun jossa esim. vuonna 1997 olimme toisia sekä samana vuonna Jussin malja kilpailuun jossa olimme ensimmäisiä.  

Naisosaston johtajana on toiminut 1994 vuodesta lähtien Helka Reiman. 

Heti alkuajoiltaan lähtien naisosasto on toiminut aktiivisesti ja harjoitellut säännöllisesti koulutus- ja harjoitustoimintaa.

Osaston toiminnan tarkoituksena on tarjota monipuolinen ja kiinnostava harrastus, jonka puitteissa on mahdollista osallistua pelastusalan toimintaan ja järjestötyöhön sekä edistää paloturvallisuutta. Palokuntanaiset kehittävät omia pelastusalan, ensiavun ja lähimmäisavun taitojaan säännöllisesti. Naisosasto kokoontuu joka kuukauden ensimmäinen maanantai klo 18:00 paloaseman omissa tiloissa ja tarvittaessa useammin.

Osaston tehtävänä on edistää myönteistä suhtautumista palontorjuntaan ja turvallisuuteen liittyvissä asioissa. 

Naisosaston vahvuus on tällä hetkellä noin 10 hlö. Osasto suorittaa myös tarvittaessa hälytysmuonitusta pitkäkestoisten hälytystehtävien yhteydessä. Muonitus kuuluu tehtäviin myös nuorten kilpailu- ja koulutusleireillä. Myös muiden tilaisuuksien kahvitukset ja ruokailut järjestyvät tilauksesta.

Palokuntaharrastus tuo elämääsi uusia haasteita sekä ystäviä. Liity mukaan toimintaan, joka antaa sinulle paljon , mutta tarvitsee sinua vielä enemmän.


Naisosaston yhteystiedot:

Helka Reiman p.0503091467  ja  Hannele Koivuniemi p.0505407806

illonvpk.naisosasto@gmail.com